Anneli Jäätteenmäki Kestävyys testattu.

Kaikki blogit puheenaiheesta Oikeuslaitos

Espanjan oikeuslaitos-riippumaton?2

Kirjoitin kuukausi sitten jutun Espanjan oikeuslaitoksen rapautuneesta riippumattomuudesta ja tarkastelin lähinnä perustuslakituomioistuimen toimintaa, koska se on kymmenen viime vuoden aikana järjestelmällisesti torpannut kaikki Katalonian pyrkimykset laajentaa itsehallintoaan ja jatkanut linjaansa nykyisen kriisin aikana.

Korkeimman oikeuden tuomarin Pablo Llarenan terrorismisyytökset ja katalonialaisten poliitikkojen vangitseminen panivat jatkamaan tutkimuksia, tällä kertaa korkeimman tuomarien nimityksiä ja poliittista riippuvuutta.

Lasten hyväksikäyttö on yhtä iso rikos kuin kannabiksen kasvattaminen

Melko pimeää on välillä oikeusistuiten toiminta ja tuomioiden antaminen. Tästä kirjoittaa entinen valtakunnansyyttäjä.

Omasta mielestäni kannabiksen kasvattaminen omaan käyttöön on lievä rikos,jos rikos ensinkään.  Sen sijaan uhrillinen seksuaalinen hyväksikäyttö on todella vakava rikos. Uhri kärsii siitä lopunelämänsä varmasti.

Huumeet on edelleen niin iso tabu, että tuomiot ovat ihan järjettömiä. Tolkkua niihin kaivataan.

 

Ei voi kuin ihmetellä asiaa.

 

Onko vapaus suuri vankila?

Viime viikonloppuna sain mahdollisuuden juhlia suomalais-kanadalaisen pariskunnan häitä hyvän ruuan ja muisteluiden merkeissä. Pöytäseurueessani keskustelu kääntyi siihen mitä kukin tekee elantonsa eteen. Illan mielenkiintoisimman keskustelun kävin minua vastapäätä istuneen juristin kanssa.

TAIDEVÄÄRENNÖSTEN KAUPPAMIEHET

Huijarit taidemaailmassa -kirjassa kerrotaan myös ulosoton merkittävästä roolista, jopa todistetun väärennetyn taiteen kauppiaina ja näiden väärennösten edelleen kiertoon saattajina, uudelleen huijaamaan hyväuskoisia ostajia. YLE:n Aamu-tv:n 12.12.2017 haastattelussa (10:10 min) pari esimerkkiä ulosoton merkittävästä roolista väärennetyn taiteen kauppiaina: https://yle.fi/uutiset/3-9972623

Susi ja kansalaisen oikeusturva

Varsinais-Suomen KO tuomitsi hiljattain nuoren miehen suden ampumisesta. Kuten Perhon tuomiossa 2015, tuomioistuin asettui täysin syyttäjän taakse ja puolustuksen argumentit joko muutettiin tuomiossa taikka ohitettiin. Perhon tapauksessa tuomari ohjeisti syyttäjää, että näytön on oltava kiistaton, koska

viranomaisemme olivat hävittäneet puolustukselle tarpeelliset susien ruumiit heti tapauksen tultua julki!

Suomen oikeuslaitoksen ja lainsäätäjien on herättävä

Oli pakko tilata tuo Turun hovioikeuden kohutuomio siltä varalta, että se toisi jonkin selityksen asiaan. Ei se ainakaan maallikon silmiin tuonut.

Virkarikossyytteellä uhkaaminen tuotti tulosta

Reilu kuukausi sitten, tarkalleen 12.8.2017 pyysin Keski-Suomen käräjäoikeudelta sähköpostitse kopiota eräästä tuomiosta. Pyyntööni vastattiin seuraavasti:

"Käräjäoikeuden skannatut tuomiot ovat mahdollisesti maksullisia, riippuen niiden pituudesta.
Laskutustietoja varten tarvitsen Teidän nykyisen osoitteen jonne laskun voi lähettää.

Ystävällisin terveisin:

Huumeen käyttörikoksesta käräjille, järjetöntä

Iltapäivälehdistä on saanut tänään lukea erään artistin joutumisesta oikeuteen kannabiksen hallussapidon vuoksi. Syyttäjä vaatii huumeenkäyttörikoksesta tuomiota.

Aivan järjetöntä toimintaa ja veronmaksajien rahojen tuhlausta. Jotain tolkkua pitäisi saada syyttäjien ja poliisin toimintaa. 

 

"Ratsian yhteydessä Nordinin autosta löytyi pieni määrä mariahuana-nimistä huumausainetta.

-Kyllä, pieni määrä löytyi, poliisista vahvistettiin Iltalehdelle heti ratsian jälkeen.

Demokratialle ei voi kääntää selkää - Kansalaisten oikeustajua kunnioitettava

Oikeuslaitos on vuosikausia koetellut kansalaisten hermoja olemattomilla tuomioilla. Kansalaisten vaatimuksia on otettava vahvemmin huomioon päätöksenteossa. Henkilöön kohdistuvien rikosten tuomiot eivät ole yhtään linjassa siihen, että millaisia tuomioita tulee, jos kajoaa esimerkiksi jonkun omaisuuteen. Tavaroita saa rahalla, mutta terveyttä ja elämää ei. Suomen oikeusjärjestelmä on siinä pisteessä kansalaisen oikeusturvaan vedoten, että se tarvitsisi purkaa ja rakentaa uudelleen sellaiseksi, että se oikeasti takaisi kansalaisille turvaa ja oikeutta.

 

Poliisin resursseja kohtuuttoman paljon vihapuheiden ja -rikosten torjuntaan

Poliisiammattikorkeakoulun katsauksessa 2016 (Vesa Muttilainen & Pauliina Potila (toim.)) todetaan, että Suomessa viharikosten määrä ja piirteet eivät ole muuttuneet merkittävästi viime vuosina.  Suomessa poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä on suhteellisen alhainen verrattuna moniin muihin maihin. Viharikosten osuus kokonaisrikollisuudesta vuonna 2014 oli noin 0,2 prosenttia. On myös huomioitava, että Suomen viharikostilastot kuvaavat poliisin tietoon tulleita viharikosepäilyjä. Tuomioistuin tekee lopullisen päätöksen epäillyn rikoksen vihamotiiveista.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä