Anneli Jäätteenmäki Kestävyys testattu.

Kaikki blogit puheenaiheesta Euro

Italian tilanne pitää vientimme voimissaan

Euron arvo kipusi jo hälyttävästi ja alkoi jo olla lähellä 1,3 tasoa, joka alkaa vahingoittaa kilpailukykyämme.

 

Euro romahti 2014  1,5 tasolta 1,1 tasolle EKP:n kriisitoimien ansiosta, mutta nämä toimet oli jo menettämässä tehoa ja seuraava kriisi kolkuttelee ovella.

Italian hallituksen muodostaminen on pudottanut EURON takaisin alas ja tämä on kuin lahja meidän viennille.

Uusia investointeja tuo toki saattaa jarruttaa tuo epävarmuus, mutta nykyisten vientiyritysten toiminnalle se on etu.

Uusi hallitusohjelma

 

 

Hallitusohjelma:

 

Valuuttamme arvon ja korkotason tulisi määräytyä meidän oman taloutemme tason mukaan, jotta säilyttäisimme kilpailukyvyn kansainvälisillä vientimarkkinoilla, joka takaisi työpaikkamme ja turvaisi talouttamme.

Venäjä pakotteiden poistaminen välittömästi ja viennin elvyttäminen Venäjälle.

Tyopaikkamme tulee turvata, eli pitää rajoittaa tuontia tullein niistä maista, joissa kustannustaso ei ole Suomen luokkaa lapsityövoiman, puutteellisen terveydenhuollon, jätteiden mereen dumppaamisen ym. tekijöiden vuoksi.

Huuhaata kirjani avulla

Aloitettuani blogien kirjoittamisen tällä alustalla havaitsin hämmästyksekseni, että lähes 20 vuotta sitten julkaisemaani EU-jäsenyysneuvotteluja käsitelevään kirjaani nojaava, jo lakanneeksi luulemani huuhaakirjoittelu yhä jatkuu erinäisten blogien perässä julkaistuissa kommenteissa.

Euroalueella 12% suurempi työttömyys kun ei euromaissa

Linkki

"EU-alueen keskiarvo työttömien osuudessa on tilaston mukaan 7,3 prosenttia ja euroalueen 8,6 prosenttia."

Jännä juttu, että euromaiden työttömyys on melkein 12% suurempi, kun EI euromaissa.

Kokoomuksen elinehto on Euro ja se on niin tärkeä juttu, että vaikka itse Presidentti siitä olisi halunnut avata keskustelua, niin Orpo toetaa, että siitä ei keskustella.

EuroSuomi = soutuvene avomerellä ilman airoja

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001862057.html

 

3 vuotta sitten kerrottiin, miten Suomi hyötyy kun euro halpenee.

 

Trump lisäsi uudessa budjetissa USA:n alijäämän jo lähes biljoonaan dollariin. Tuon luulisi heikentävän dollarin arvoa, eli tekee eurosta vähemmän kilpailukykyisen (ehkä ei). Toki meillä on pieni toivo siittä, että jos tuo Trumpin budejetti ohjautuu infrakstuuriin kuten on luvattu, niin se saattaa piristää Usan taloutta ja pitää kurssin aisoissa ja meidän seuraavan taantuman vielä hetken poissa.

Euro on rikkaiden markka

Yhteisvaluutta , ei kansallinen euro on rikkaiden markka. Näin voidaan sanoa, kun on puhuttu eurokuntoon saattamisesta. Näin voidaan sanoa, kun puhutaan leikkaustarpeesta. Näin voidaan sanoa, kun puhutaan tulevaisuudesta.

Oma kansallinen kelluva valuutta tarjoa paremmin :

- nuorille työtä ja tulevaisuutta

- leikkaustarpeen poistumista sosiaaliturvasta

- parempaa kansainvälistä kilpailukykyä

- investointeja Suomeen

On tärkeää, että vuotava Suomilaiva saadaan kuntoon.

Suunnanmuutosvaalit - Paavo presidentiksi

Presidentinvaalien lähtökohta on se, että Sauli Niinistön linjoilla tärkeissä EU- ja euroasioissa ovat kaikki muut ehdokkaat paitsi Paavo Väyrynen ja Laura Huhtasaari. Seuraavassa hiukan perusteita omalle valinnalleni.

EU:lla syytä odottaa Italian vaaleja kauhunsekaisin tuntein

Italiassa käydään parlamenttivaalit 4.3. ja sen arveltu tulos on painajainen EU:lle ja yhteisvaluutta eurolle. EU:n vinkkelistä katsoen hallituksettomuus on paras mahdollinen realistinen tulos. Gallupien mukaan oikeistoblokki on todennäköisin hallitus, mikäli maahan ylipäätään saadaan muodostettua toimiva enemmistöhallitus. Tähän blokkiin kuuluvat muiden muassa Matteo Salvinin kipparoima Lega Nord sekä Silvio Berlusconin Forza Italia.

Suomen poliittinen johto saa rikkoa lakia, jos tilanne niin vaatii

 Suomeen on syntynyt vuosien varrella erikoinen poliittinen kulttuuri, jossa ylin poliittinen johto saa rikkoa lakia ja vieläpä perustuslakia joutumatta siitä minkäänlaiseen vastuuseen. Tarkastelen tässä blogissa lyhyesti tämän ilmiön syntyä ja siihen vaikuttavia tekijöitä.

1.Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä