Anneli Jäätteenmäki Kestävyys testattu.

Kaikki blogit puheenaiheesta Demonisointi

Korteni kekoon

Olen tätä nykyä kirjailija, mutta sitä ennen tein elokuvaohjaajan työtä kolmenkymmenen vuoden ajan ja tiedän alan käytännöistä yhtä ja toista. Pienimuotoiset tuotannot jätin muutama vuosi sitten, pitkien elokuvien tuotantohelvetistä poistuin jo viime vuosikymmenellä. Ratkaisun syy oli elokuvarahoituksen tuotantokohtainen niukkuus, sama, minkä ikäviä seurauksia on viime päivien aikana käsitelty julkisuudessa.

 

Tunteet voittavat uskonnotkin

Perusteluina siis, jos vaan joltain tuntuu, sitä voi käyttää perusteluna melkein mille tahansa mielipiteelle. Ihmisten sisäiset tunnetilat ovat perusteluina jopa helpommat käyttää kuin uskontojen tuottamat perustelut. Kukaan ei oikeasti tiedä toisen sisällä pyörivien tunteiden syntymekanismia, eikä ole yhtään kirjaa, jonka teksteihin voisi edes logiikalla vedota. Ainoastaan kasvokkain tapahtuvasta keskustelusta voi päästä selvittämään tunneperusteluiden lähtökohtia ja sitä, ymmärtääkö suuria tunteva mitään siitä asiasta, josta suuria tunnepurkauksia esittää. 

Aito avioliitto ja kuviteltu vihollinen – Teesit Mäntsälän kirkon ovessa

Aito avioliitto -yhdistyksen puheenjohtaja ja paikallispoliitikko Susanna Koivula (kd) on jälleen levittänyt tietoa, joka on kertaalleen osoitettu paikkansapitämättömäksi. Koivulan johtamansa yhdistyksen sivuilla 21.9. julkaistussa kirjoituksessa syytetään ”sateenkaariaktivisteja” Koivulaan kohdistuvasta ”ajojahdista”, jonka tarkoituksena olisi saada Koivula jopa irtisanotuksi virastaan kirkon nuorisotyöntekijänä.

Demokraatin demonisoinnin kauhea lopputulos

Euroopassa tehdään (onneksi) vähän poliittisia murhia; poliittisia siis siinä mielessä, että tunnettu poliitikko yksinkertaisesti tapetaan hänen näkemyksensä takia. Sellainen kuitenkin tapahtui suvaitsevaisuuden ja demokratian mallimaassa, Hollannissa, keväällä 2002. Maan sodanjälkeisen historian ylivoimaisesti kirkkain poliitikkotähti Pim Fortuyn (lausutaan: fortäyn) ammuttiin radiostudion pihalla, hieman ennen parlamenttivaaleja ja juuri kun hän oli ollut radiohaastattelussa.

Tekopyhä Vapaavuori demonisoi Halla-ahon

Entinen kokoomusvaikuttaja Jan Vapaavuori toimii äärimmäisen tekopyhästi arvostellessaan tulevaa perussuomalaisvaikuttajaa Jussi Halla-ahoa. Vapaavuoren mukaan kokoomus ei voi olla hallituksessa Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa. 

Nyt tämä mustamaalaaminen saa jo riittää

Kun mikään ei riitä, se tarkoittaa sitä, että mikään ei todellakaan riitä. Perussuomalaisilta vaadittiin totaalista irtisanoutumista äärijärjestöjä koskien. Meitä vaadittiin tutkimaan, onko meillä relevantteja kytköksiä vaatimuksissa esitettyihin äärijärjestöihin. Tilanne arvioitiin ja siitä laadittiin julkilausuma. Sekään ei riitä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoi seuraavasti:

Oli itsenäisyyspäivä 2015.

" Suvakki ja Rajakki kävelivät torilla - kyselivät toisiltaan kumpi tänään tuomitaan? "

Perussuomalaiset vs. NSDAP, osa 3

Mitä juuri sinä haluat suomalaisessa keskusteluilmapiirissä edistää nimittämällä kanssakeskustelijoita natseiksi, natsien kanssa flirttailijoiksi tai natsien kanssa veljeilijöiksi? Hyvä, haluat ennakkoluulottomampaa, avarakatseisempaa ja suvaitsevaisempaa diskurssia. Se käy minulle tässä vaiheessa, vaikkei tuossa ole järjen häivääkään. Ole seuraavaksi kiltti ja lue tämän "juttusarjan" kaksi ensimmäistä osaa.

Minä ymmärrän Venäjää ja presidentti Putinia

Ymmärrän, sillä tiedän, mitä on olla demonisoivan kuoron kohteena vaikka itse asia on ratkaisematta.

Malesialaisen matkustajakoneen alaspudottaminen laukaisi massiivisen mediakampanjan vaikka tänä päivänä on edelleen selvittämättä, kuka tai mikä tuon koneen pudotti ja kenen määräyksestä.

Mitään todellista näyttöä ei ole mihinkään suuntaan ja spekulaatiot sinkoilevat villeinä tiedotusvälineiden ottaessa innolla osaa laulukuoroon, jossa on vain yksi sävel. Syyllisen täytyy olla Venäjä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä