*

Anneli Jäätteenmäki Kestävyys testattu.

Brittipääministeri tekee pesäeroa

Britannian neljäkymmenvuotinen EU-jäsenyys on tuntunut olevan kuin kivireen vetämistä. Kansanäänestyskampanjointi oli molemmissa leireissä kovaa ja lopputulos repi kansaa kahtia. Pitkän ja aika ajoin kivuliaan liiton kariutuminen tuottaa monenlaista tuskaa.

Osapuolet selvittelevät vielä välejään. Tänään pääministeri Theresa May piti ilmaa puhdistavan linjapuheen, jossa hän maalasi EU:n ulkopuolella elävälle Britannialle ruusuista tulevaisuutta. Kaikki ovet maailmaan ovat auki.

EU:n suhteen hänen linjansa on yksiselitteisesti se, että pelkkä asumusero ei riitä. May toivoo, että lusikat jaetaan sivistyneesti, järjestelmällisesti ja molempia osapuolia kunnioittaen.

Toivon samaa. EU:n ja Britannian etu on kyky istuutua yhteisen pöydän ääreen. Osapuolten pitää käydä rauhallisesti läpi EU-jäsenyyden aikana sovitut velvoitteet. Täysin puhtaalta pöydältä ei voi aloittaa, mutta pahimmat kaunat kannattaa unohtaa.

Iso-Britannia on entinen maailmanvalta. Sillä on edelleen vallan tunnuksia. Näitä ovat muun muassa ydinase, paikka YK:n turvallisuusneuvostossa, tiiviit suhteet entisiin alusmaihin ja maailmanlaajuisesti puhuttu kieli. Koko Iso-Britannian EU-historian voi nähdä tätä taustaa vasten, mutta Britannia on entinen suurvalta.

Menneeseen katsova voi tuumia, että britit olivat tunnustettuja, arvostettuja ja mahtavia jo kauan ennen EU-jäsenyyttä. EU sitoi maailman vanhimpiin kuuluvan parlamentin käsiä ja vei valtaa Brysseliin kasvottomille vallankäyttäjille.

Brexitissä ihmiset kokivat, että nyt riitti.

Pääministeri Mayllä on iso tehtävä saada EU-johtajat ymmärtämään, että kyseessä ovat aidot tunteet ja kylmät argumentit. Kyseessä ei ole mikään agitoitu kansanjoukko, joka vaatii rötösherrojen päitä vadille. Hänen tehtävänsä pääministerinä on saada aikaan mahdollisimman hyvä erosopimus.

Samalla Mayn täytyy pitää visusti huoli, että Lontoo ei kahmi Brysseliltä takaisin saatua valtaa itselleen. Englannin, Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin liitto on EU:ta vanhempi ja yhteiset intressit ovat toistaiseksi pitäneet unionin koossa. Britit eivät ole olleet kovin nopeita vallan hajauttamisessa.

Irlannin itsenäistyminen oli kivulias prosessi, joka kesti kymmeniä vuosia. Skotlantilaisten niukahko enemmistö äänesti vuonna 2014 itsenäistymistä vastaan. Sopu rakoilee.

Suomen etu on pitää ovet auki kaikkiin suuntiin. Brittien tahtoa tulee kunnioittaa ja heidän kanssaan pitää neuvotella. Hyviä kauppasuhteitamme ja tiivistä tiedeyhteistyötä sekä opiskelija- ja kulttuurivaihtoamme tulee jatkaa myös kahdenvälisesti. Samalla tulee vaikuttaa EU:n kautta, jotta myös EU ja Britannia jatkavat yhtä matkaa niin paljon kuin mahdollista.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen

Olipas sovittelevan 'harmaa' kirjoitus ... vaikea tarttua mihinkään, olla samaa tai eri mieltä.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Pisteet briteille. Minäkin hyväksyn kansalaisten vapaan liikkuvuuden EUssa kun, jos se koskee meitä eurooppalaisia. Muihin maihin tänäänkin vaaditaan passi.
Tänään kuitenkin EU on unohtanut oman rajavalvonnan toivottaen kaikki maailman kansalaiset tervetulleiksi itsellemme luodun sosiaaliturvan piiriin.

Juuso Hämäläinen

Brittien ero ei nyt tule edes Eurooppaa mullistamaan. Britit ovat tuossa vieressä luodollaan myös eron jälkeen. Brittien kanssa on käyty kauppaa, siellä pyöritetty yrityksiä, opiskeltu ja matkailtu saarilla paljon ennen EUtakin. Omaa rahaa vaihdettu puntiin kursseista riippumatta.

Oli ilo nähdä, että joillakin oli pokeria sanoa ei Merkelin hullutuksille siirtolaispolitiikassa ja finanssikriisissä. Euroopassa on muitakin kuin Saksa. EUn liittovaltiokehitys lähti jo kauan sitten liikkeelle väärällä jalalla ja politiikalla.

Kansallisvaltioiden pakkopurku oli yksi virhe. Unohdettiin miksi kansallisvaltiot ovat syntyneet. Ne ovat suojanneet pienempiä yhteisöjä suurempien määräilyltä, vallalta ja riistolta. Tämä tarve ei poistunut minnekään kuten britit osoittivat.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Britit eroavat EU sta, koska EU. Niin yksinkeraista se vaan, ja luulis tuon näkyvän kirkkaana siellä Bryssselissä, eiku Strasburissa, eiku...no, ihan sama.

EU han on nykyään vain poliitikkojen instituutio, jossa vilisee ylimielistä eliittiä, muka kansan asiaa ja yhteisiä asioita ajamassa. Tosiasiassa EU aateliset ajavat vain omia liittovaltioon tähtäävää toimia. Haluavatko kansalaiset etäjohtamista ? No, eipä taida. Senhän muuten näkee Kepun touhustelusta kuntatasolla, vai mitä Anneli ?

Kun EU ei muutu vastaamaan kansalaisten tarpeita, niin kehitys ohjaa EU sta eroamiseen. Muutos on pysyvää, EU ei. ja nyt mennään näin. Korjausliikkeet EU n sisällä tulevat aivan liian myöhään.

http://m.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/eu-parl...

Mielestäni on todennäköistä, että GB olisi edelleen unionissa, jos EU olisikin pysynyt roolissaan kauppaliittona ja keskittynyt kehittämään tätä kaupallista puolta, eikä pyrkinyt tai ahnehtinut upeaksi avoimeksi "Euroopan Amerikaksi "ts. liittovaltioksi. Lisäksi vielä kun tuli tämä omien sääntöjen törkeä rikkominen hintavine pankkitukineen ja järjetön invaasio, niin ei ihme, että jäsenet, siis EU n maksajat, ovat kovin tyytymättömiä.

Saapa nähdä siis, kuka kyllästyy seuraavaksi, ja millä hallituksella on munaa kysyä kansalta EU n jäsenyydestä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Naureravaa kuunnella YLEn "asiantuntijoilta" että brittien olisi pitänyt yrittää vaikuttaa EU:n sisältäpäin eikä suinpäin erota. Britit nimenomaan ovat yrittäneet vaikuttaa sisältäpäin EU:n rooliin ja toimintaan mutta laihoin tuloksin.

Toimituksen poiminnat