Anneli Jäätteenmäki Kestävyys testattu.

Haaksirikkoutunut kauppasopimus?

Helmikuussa 2013 Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja silloinen Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ilmoittivat yhdessä EU:n ja USA:n välisten vapaakauppaneuvotteluiden aloittamisesta.

Tähtäimet asetettiin korkealle. TTIP-sopimuksessa olisi kyseessä kautta aikain isoimman kauppasopimuksen solmiminen ja samalla piirrettäisiin suuntaviivat koko maailmankaupan tulevalle kehitykselle.

Transatlanttisen kaupan vapauttamisesta laskettiin saatavan hyötyjä rapakon molemmin puolin. Pitkällä tähtäimellä vuotuisten rahallisten hyötyjen laskettiin nousevan Yhdysvalloissa 65 miljardiin euroon ja EU:n alueella jopa 86 miljardiin.

Maaliskuussa 2013 julkaistu komission tiedote julistaa, että lähtölaukaisu neuvotteluille on ammuttu ja neuvotteluista odotetaan suhteellisen nopeita. Ensimmäisen kerran neuvottelupöytään istuttiin saman vuoden heinäkuussa. Tämän vuoden heinäkuussa kolme vuotta myöhemmin neuvottelupöydässä on istuttu 14 kertaa.

Raportit viimeisimmän neuvottelukierroksen tuloksista eivät vala uskoa neuvotteluiden onnistuneesta läpiviennistä. Yhdysvallat ei ole valmis joustamaan monistakaan EU:n tärkeimmistä tavoitteista. Yhtäkään sopimuksen 30 luvusta ei ole vielä neuvoteltu loppuun asti.

Mistä neuvottelut sitten hiertävät?

Yksi merkittävä kiistakapula ovat julkiset hankinnat. USA on monesti mielikuvissamme vapaan markkinatalouden ja vapaakaupan luvattu maa. Todellisuudessa rapakon takaisessa lainsäädännössä on monia protektionistisia pykäliä.

USA:n julkisia hankintoja suojaavat esimerkiksi niin sanotut Buy American Act ja Buy America Act. Niiden mukaan liittovaltion rahoitusta saavissa julkisissa hankinnoissa on suosittava amerikkalaista tuotantoa.

Merkittävä osa EU:n alueella toimivien yritysten, Yhdysvaltojen markkinoillepääsyn, helpottamisesta muodostuisi juuri julkisista hankinnoista, mutta USA ei halua luopua lainsäädännöstään. Lisäksi samankaltaista sääntelyä on olemassa myös osavaltio- ja jopa paikallistasolla.

Suomessa yhtenä mahdollisen TTIP-sopimuksesta hyötyjänä on pidetty telakkateollisuutta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt niin sanottu Jones Act, joka suojaa erityisesti yhdysvaltalaista telakkateollisuutta. Jones Act estää ulkomaisten alusten ja ulkomailla valmistettujen alusten toiminnan USA:n sisämarkkinoilla. Toistaiseksi Yhdysvallat ei ole luopumassa telakkateollisuuttaan suojelevasta sääntelystä.

Kansalaistenkin keskuudessa suurta huolta TTIP-sopimuksessa on aiheuttanut investointisuoja. Kansallisen päätöksentekovallan on pelätty valuvan sen kautta ylikansallisille suuryhtiöille.

Erityisesti kritiikin kohteena on ollut investointisuojan riitojenratkaisumenetelmäksi alun perin esitetty suljettu välimiesmenettely. EU vastasi kritiikkiin ehdottamalla avoimempaa investointituomioistuinta. USA ei ole kuitenkaan EU:n esitystä hyväksynyt.

Yksi tärkeä osa TTIP-sopimusta on pyrkimys yhteistyöhön sääntelyssä. USA:n ja EU:n sääntely poikkeaa merkittävästi esimerkiksi elintarviketurvallisuuteen liittyvissä asioissa. Samaan aikaan kumpikaan osapuoli ei ole valmis luopumaan omasta sääntelystään.

TTIP-neuvottelut tuntuvat yskivän juuri kaikissa niissä asioissa, jotka EU tai USA on nimennyt prioriteeteikseen. Erilaisten intressien yhteensovittaminen tuntuu monelta osin mahdottomalta.

Vaikka kolme vuotta ei ole poikkeuksellisen pitkä aika kauppaneuvotteluissa, tuntuvat neuvottelut lähes ajautuneen karille. Kyynisiä kommentteja on kuultu jo useamman EU-jäsenmaan ministerin suusta. Ranska aikoo esittää neuvottelujen keskeyttämistä.

TTIP-neuvottelujen menestyksekäs läpivienti näyttää jo lähes mahdottomalta tehtävältä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän MikaelaPeth1 kuva
Mikaela Peth

Jos neuvottelut eivät etene, on sopimuksen rakenne toteutettu väärällä tavalla.

Jokainen 30 luvusta kannattaa jakaa kahtia, osaan josta osapuolet ovat samaa mieltä, ja osaan josta osapuolet ovat eri mieltä. Sitten tehdään kaksi uutta TTIP-sopimusta, pre-TTIP jossa välittömästi ratifioidaan kaikki ne asiat, joista osapuolet ovat samaa mieltä, ja varsinainen TTIP, joka ratifioidaan vaikka osa kerrallaan, kun yhteisymmärrykseen on päästy. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että EU:n jäsenvaltioilta hankitaan valtuutus hoitaa neuvotteluja itsenäisesti, jotta jokainen ratifiointiprosessi ei ole vuosia kestävä jahkailu jäsenvaltiotasolla.

Prioriteettien yhteensovittelu taas hoidetaan kaupankäyntinä, jolloin jokaisen prioriteetin laskennallinen hyöty/haitta molemmille osapuolille on arvioitava. Silloin on mahdollista päästä laskennalliseen nollasummapeliin eriävien prioriteettien osalta. Jos Yhdysvallat haluaa väkisin ylläpitää sisämarkkinoita suojaavaa lainsäädäntöä, voidaan tietenkin lähteä siitä, että kyseiset lait pätevät vastaavalla tavalla myös EU:ssa yhdysvaltalaisyritysten suuntaan. Siinäpähän sitten suojelevat myös EU:ta omalta tunkeutumiseltaan EU:n markkinoille.

Käyttäjän hesejp kuva
Heikki Pulkkinen

Kritiikissä on kuultu väite, jonka mukaan jos amerikkalaisyritys ei menestykään Suomen markkinoilla, joutuu valtio maksamaan korvauksia. Pitääköhän paikkansa?

EU on itsekin perustettu suuryhtiöiden markkinoille Euroopan suurteollisuudenharjoittajien piirustusten mukaan. Sen suhteen ei TIP TIP -sopimus tuo uutta pelättävää.

Toimituksen poiminnat