Älä astu kahdesti samaan virtaan!
Olen joutunut miettimään ehdokkuutta keskustan johtoon, koska monet tukijani ovat minua ehdolle kehottaneet. Olen saanut monenlaisia viestejä ja neuvoja, joista kiitän.
Keskustan johtaminen on yksi mielenkiintoisimmista ja vaikutusvaltaisimmista tehtävistä, joita suomalaisessa yhteiskunnassa voi ylipäätään olla. Keskustan puheenjohtaja ei koskaan pääse helpolla.
Arvostan suuresti niitä ihmisiä, jotka ovat panneet itsensä likoon ja ovat asettuneet ehdolle keskustan johtoon. Keskustan puoluekokous voi valita useista ehdokkaista juuri tähän aikaan sopivan puheenjohtajan.
Kun pohdin omaa ehdokkuuttani, silmiini sattui filosofi Herakleitos, joka eli noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Herakleitos neuvoi minua kaukaa historiasta: Älä astu kahdesti samaan virtaan!
Herakleitoksen mielestä kenenkään ei pidä astua toista kertaa samaan virtaan, sillä sen enempää virtaan astuja kuin virtakaan eivät enää toisella kertaa ole samanlaisia. Virta ei enää ole sama virta ja niin kuin vesi juoksee, kaikki muukin juoksee ohitsemme elämässä; kaikki virtaa.
Kun minut valittiin vuonna 2000 keskustan sijaispuheenjohtajaksi ja kaksi vuotta myöhemmin varsinaiseksi puheenjohtajaksi, tilanne oli toinen kuin nyt. Puolue on muuttunut, minä olen muuttunut, yhteiskunta on muuttunut.
Omalta kohdaltani elämä on avannut uusia polkuja, tuonut uusia, mielenkiintoisia tehtäviä. Työni painopiste on nyt Euroopan parlamentissa, entistä kansainvälisemmässä ympäristössä.
Menneisyyteen en halua takertua. Ehdokkuus keskustan johtoon olisi ikään kuin vanhan toistoa, menneisyyteen kurkottamista. Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään!
Työni Euroopan parlamentissa jatkuu. Ei ole itsestään selvää, että suomalaisten ääni kuuluu Euroopan valtakeskuksessa. Tätä työtä ei voi hoitaa pikavisiiteillä ikään kuin vasemmalla kädellä.
Pienen Suomen etujen ajaminen isossa kansainvälisessä organisaatiossa on pitkäjänteistä työtä, johon haluan keskittyä täydellä tarmolla.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Anneli! Olet ihana ihminen!
Torppasit hienosti Lipposen sekoilun Amerikan kaupunginvaloissa.
Hyvinharkittu ja perusteltu päätös. Mitähän se Väyrysen Paavo ajattelee noista perusteluista :) On tainnut jäädä Paavolta Herakleitos lukematta.
#2.
Anneli ei ole päässyt vanhasta viastaan. Ihmisten kanssa "livenä" hän on sympaattinen mutta kun paikalla on kamera ja joutuu esiintymään televisiossa, niin tytsykkä menee aivan lukkoon.
Annelin päätös on hienosti ja filosofisesti kauniisti perusteltu. Paavo kääntää virtausten suunnat kuin Neuvostoliitto aikoinaan..
Minusta tuo Paavo Lipposen ja Irakin sodan torjuminen yhdessä Erkki Tuomiojan, Tarja Halosen ja Martti Mannisen kanssa oli suurteko. Siitä vain pitäisi kymmenien vuosien päästä kirjoittaa koko totuus niin kuin Kekkosesta ja Zavidovon vuodostakin, sitten kun riittävästi asianomaisia on jo kuollut eikä tule lisäsyytteitä. Tuo Lipposen torjuminen poiki tavallaan toisenkin asian, mccarthyistisen vainon, Stasi-jahdin purkautumisen, kun sen poliittiset motiivit olivat rauenneet.
Vaikkein Alpo Rusia tuomittu, sai Martti Ahtisaari silti kärtettyään itselleen Nobelin rauhanpalkinnon, josta Keijo Korhonen kirjoitti, että se oli sodan Nobelin palkinto siitä, että Ahtisaari (Strobe Talbottin kanssa) kiristi Belgradin mattopommituksilla Milosevicin tappiorauhaan, josta tuli Kosovon itsenäisyys. Jollain lailla Anneli on Suomen Jean d'Arc.
Loppujen lopuksi Suomi on ajautumassa sellaiseen kiipeliin, että kenen tahansa, myös Pekkarisen, maine voi jäädä samanlaiseksi historianlehdille kuin Aho-VIinasen. Juuri kun veroja ja maksuja on alennettu, niitä pitää korottaa joku miljardi, jotta velkaantumista saadaan hidastettua.
Annelilla on arvostelukykykin tallella tietenkin innokkaista kannattajista huolimatta.
Ei muuta kuin ehdokkaaksi ja saa vanha jäärä Lipponen nenilleen, niinkuin kuuluu.
Keskustan äijistä ei ole mihinkään. Kukaan muu ei nosta keskustaa suosta, kuin sinä.
Kiviniemestä siihen ei ole, kun ei tiedä miten heikosti kunnilla menee tätä nykyä, parasta lakia kaikille ja kulut nousee. Vanhasen reittä pitkin ministeriksi. ja muut "äijänjäärät" ovat itsensä ryvettäneet jo niin pahoin, ettei keskustaa enää sitten kukaan äänestä, jos joku noista tulee puoluejohtoon.
Heillä ei ole taitoa kuunnella ihmistä!
Heikki Parviainen kunnallispoliitikko / kv-toimittaja Nummi-Pusula
Itsenäisyyspuolue / Uusimaa
Yli puoluerajojen!
8# Niin, mutta onko Pekkarinen tarpeeksi liberaali tämän päivän Keskustaan? Stasi-siivous on jo alkanut.
Olisi Anneli ollut ainakin mielenkiintoisempi pääministeri kuin Vanhanen on ollut. Arvot olisivat varmaan näkyneet vahvemmin.
Annelin pointti on ihan ok, hän on onnistunut EU,ssa paljon paremmin kuin Suomen politiikassa ja euroopassa se mikä oli pahe Suomessa on hyvästä.
Pakko kysyä, et mistä Sulle tuli se Eduskunta - aikojen lempinimi KOLGATAN OLGA?
VeliSynkkä
Kiitos Anneli! Sydämellä näkee hyvin ja tuliketun rohkeudella palvelet meitä täällä EU-ssa. TV-haastattelussa toit hyvin esille miten sekä kansallinen että kansainvälinen politiikkaa tänään tarvitsee luottamusta, avoimuutta ja vuorovaikutteisuutta. Olen mielelläni täällä ruohonjuuritasolla käytettävissä niissä meidän erilaisten ihmisten "raikkaissa kymmenen virtojen uutta luovissa virroissa". Onnea ja menestystä kaikissa tärkeissä arjen väännöissä. Aurinkoista kevättä!b
Hieno ratkaisu Anneli. On parempi katsoa eteenpain ja unohtaa menneet.
Suurin osa ihmisista toistaa samat virheet uudestaan, jotkut jopa monta kertaa. Pitaa terastaa itsensa nakemaan ansa ajattelemalla, olenko toistamassa samaa vai menemassa uusilla kuvioilla eteenpain.
Vaatii hieman rohkeutta ja aika paljon uteliaisuutta, aukoa uusia uria.
Ihanaa Anneli, ihanaa!
Tätä minäkin olin toi-
vonutkin. Ja hartaasti.
tv. Ville
Hyvin ja tasapainoisesti perusteltu ratkaisu.
Hox ! Suomessa on arvojohtajan paikka hakusessa :)
Realistin ihmisen laskelmoiva valinta. Keskustaa ei tässä tilanteessa pysty pelastamaan mikään. Pekkarisesta tai Väyrysestä tynkä pääministeri ja torjuntavoiton vastaanottaja. Kyse on siitä jääkö vaalitappio alle vain yli 10 kansanedustajanpaikan. Vanhat herrat voidaan tässä tilanteessa uhrata ei Kiviniemeä eikä Jäätteenmäkeä.
Työsi EU.ssa on selvästi syventänyt ja leventänyt positiivisesti ajatusmaailmaasi, olisit ollut suosikkini pääministeriksi siksi lyhyeksi ajaksi
mitä keskusta vielä paikkaa pitää, siis jos keskustalainen pitää valita.
pelkona on että jonkun pekkarisen vetämällä hallituksella pyritään pelkästään keskustan vaalimenestyksen ostamiseen.
Kyllä olisi vielä ollut kannattajia keskustan väessä uudelleen yritää, joten valjummaksi näyttää menevän puheenjohtajakisa.
"Alakuloisuudesta ei kasva mitään tekoa"
(Stefan Zweig, 1942)
Menestystä EU-parlamenttiin ja erityisesti sen UAV:aan!
Puhutko nyt niin totta kuin osaat? Jos niin teet, valinta on hyvä.
Oletko käyttänyt taiteilijanimeä Annukka joskus -70 luvun alussa?
8#.
Meillä olisi nyt noin 500-1000 suomalaista poikaa sankarhaudoissa ilman Annelia. Siitä Annelille, Lapuan hautuumalla ristiä nähneelle Suomen tyttärelle, ISO KIITOS.
Kyllä yhden poliittisen uran uhraaminen on sen väärti.
23. ....Kunnes alakulossa elänyt huomaa kaiken kulotuksen olleen turhaa ja nostaa sitten päätään, ryhtyen toimeen oppien menneestä.
Päätös on ihan ymmärrettävä.
Saapahan nähdä iskeekö joku vielä mustana hevosena kisaan vai mitä tapahtuu.
Pohjamo Samuli olisi hyvä musta hevonen puheenjohtajakisaan.
Jotenkin tuntuu siltä että seuraavan puheenjohtajan ura voi jäädä lyhyeksikin: kun vaaleissa paukahtaa alle 20% kannatus ja jäädään hallituksen ulkopuolelle niin palli on taatusti kiikkerä.
Anneli Jäätteenmäelle kiitokset upeasta kirjoituksesta.
Menestystä tehtäviinne ja onnea elämäänne kaikesta sy-
dämestä toivottaen,
Patrick
Anneli.
Politiikka on "raadollista" ihmiselle, jolla on sydän!
Terv PKS
SIPOO
Olet Anneli hieno ihminen, kiitos työstäsi tähän mennessä sekä onnea ja menestystä tuleviin haasteisiin! Vaikka keskustan johtaminen on yksi vaikutusvaltaisimmista paikoista, kuten sanot, on monia muitakin hyviä paikkoja vaikuttaa.
Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.
Nyt menee viisastelun puolelle, mutta Herakleidoksen ajatus oli, että ihminen ei VOI astua samaan virtaan... vaikka haluaisikin.
Rakas Anneli!
Sinun kanssasi olisi paljon helpommin voittaa vaalit ja oikaistaa vääryydet, nujertaa laman. Toivotaan, että olet sitten käytettävissä Presidenttivaaleissa. Tulen aina luottamaan sinuun, olkoon päätöksesi mikä vaan. Monet heittäytyvät tänään orvoksi, kun tuli tieto kielteisestä päätöksestäsi - niin minustakin tuntuu. Sinä olit ainoa tutuisa keskustalainen politiikko, joka pärjäisi tänään niin vaikeassa tilanteessa pääministerinä. Esko Ahosta en puhu, koska vaikea uskoa, että hän luopuisi nykyisestä komeasta työpaikastaan. Nyt sitten elämä kutsuu uudet keskustalaiset voimat astua esiin. Kyllä, Jutta Urpilaisen on liian aikaisinta syrjätä Keskustan vallasta. Totuus asuu maalla. Kyllä, Keskustan keskuudesta löytyy uusi voittamaton maamme yhdistävä, varmaan otteen johtaja. Tappelu puolueen johtopaikasta tulee ankara, mutta se terävöittää persoonallisuudet ja näyttää selvästi, kuka on kuka.
Kunnioittaen, Alla Bergh Keravalta
Oikeudenmukaisuutta on turha odottaa 15-20 vuoteen: moni kuolee sitä odotellessa, mutta rahat eivät riitä. Tärkein asia tällä hetkellä on bioenergiaohjelma Kansallista Kokoomusta, tarkemmin sanoen sen vaalirahoitusta vastaan.
Jos Topi ja Köpi rahoittivat 2007 eduskuntavaalit, vuoden 2011 eduskuntavaalit rahoittaa todennäköisesti Ruotsin teollisuus ja TVO sekä Fortum eri pesuloiden kautta.
Aikoinaan Annelia kutsuttin eduskunnassa "Koston Korppikotkaksi", kun hän ajoi Ulf Sundqvistille rangaistusta.
Presidentinvaaleihin Anneli tähtää ja Mari Kiviniemen tukemana.
Eli Helsingin Maalaisliitto heittää kaikkensa peliin. Vaalleissa Anneli pärjää mielestäni hyvin, kun Sauli Niinistökin jää hoitamaan pallonpotkimisorganisaatiota.
Seuraava presidentti on siis Anneli.
Onnea työllesi Euroopan Parlamentissa! Tuppisuu Väyrynen pyysi kuulemma kerran liberaalia ryhmätoveriaan avaamaan ikkunan, kun huoneessa oli kuuma.
Kerran puhunut palturia, sama kuin aina puhuisi palturia.
Silti kyllä Väyrysen voittaa, luoja varjele meitä Väyryseltä.
Nokka pystyyn Anneli!
Suomi tarvitsee oikeudenmukaisen presidentin, joten siitä vaalista voinemme sopia, että Sinut valitaan suurella äänten enemmistöllä koko kansan presidentiksi.
Oikeus voittaa aina, vaikka se voi viedä aikaa!
Hyvää kevättä, työniloa ja menestystä!
Onnetonta olisi Annelin ollut nykyasemistaan lähteä kisaamaan, ja siten joutua erilaisten uudelleenarviointien kohteeksi. Maine palautuisi, ja jatkopaikka MEPinä vaarantuisi. Puoliammattimmaista maakuntasarjan taktista taituruutta. Ei palloja omaan maaliin!
Helsingin maalaisliitto? Suomen suurin puolue, 400 000 jäsentä Helsingissä 400 000 jäsentä ympäristössä.
Ja kommari! painu Kiinaan tai P.koreaan siellä sinulle on ystäviä.
Ilta-Sanomien mukaan neljän ehdokkaan joukko tuo hyvän valinnanvaran Keskustan puheenjohtajakisaan. Onhan sekin kuitenkin mielipide ; )
Hyvä juttu, nytpä ei kenenkään sitten tarvitse kesällä kannella oikeuskanslerille että perustuslain ministereille asettamia vaatimuksia rikotaan. Jonkka voi vetää lomalla(kin) lonkkaa.
Hei.
Herakleitoksen viisaus sopisi, jos Anneli olisi lähdössä Keskustan puheenjohtajakilpaan. Silloin voisi todeta, että kaikki muuttuu, kaikki on uutta, mikään ei ole paluuta entiseen, ihminen voi huoletta astua kahdesti samaan virtaan - koska kumpikin on muuttunut.
Tänään telkkarissa haastateltu Paavo taisi tuntea sananlaskun. Näytti niin ovelalta.
Anneli, mitä mieltä olet tästä
Onko oikein että kaupunkilaisia kupataan ja lapioidaan rahat maakuntiin
Kansallinen maataloustuki ei ole suinkaan ainoa maataloustuki. Kaikkien tukien summa Suomessa on yhteensä 3,4 miljardia euroa vuodessa. Ja kaiken sen maksavat suomalaiset veronmaksajat, myös ne EU tuet, jotka suomalainen veronmaksaja vain ensin maksaa EU:n kassaan. Suomi kun on nettomaksaja EU:ssa.
eli jokainen suomen 100 000 maajussista saa pyöreästi 35 000 e tukiaisia joka vuosi
eli n. 3000 e / kk
Alla on Kepun liikeidea/aikaansaannokset typistettynä, joka kerta kun jtn myönnetään, lypsetään ranteet punahehkuisena omille kannattajille etuisuuksia. Tässä on 50 v. Lypsyn tulokset kertauksen vuoksi
100 000 Kepu-mielistä virkamiestä maakuntien MTK-piiri toimistoissa siirtää tukihxxxetti lappuja luukulta toiselle, ja väittää tekevänsä arvokasta työtä.
Viljelijätuet 2008:
563 000 000 euroa Kansallinen tuki
542 000 000 euroa EU-tulotuki
421 000 000 euroa Luonnonhaittakorvaus
341 000 000 euroa Ympäristötuki
Muut maatalouden tuet 2008:
469 000 000 euroa Maatalousyrittäjien eläkkeet
400 000 000 euroa EU:n tuontitullit
213 000 000 euroa Lomitustoiminta
150 000 000 euroa Rakennetuet
146 000 000 euroa Luopumistuet
53 000 000 euroa EU:n tuki maaseudun kehittämiseksi
50 000 000 euroa Korkotuet
24 000 000 euroa Sokerituotannon rakennetuet
22 000 000 euroa Energiaverotuki
15 000 000 euroa Tuet tapaturmavakuutuksiin
10 000 000 euroa Tuet maatalousneuvontaan
8 000 000 euroa Maataloustuetteiden vientituet
5 000 000 euroa Markkinointituet
3 000 000 euroa Satovahinkokorvaukset
2 000 000 euroa Tuet laatujärjestelmien kehittämiseen
======
3 437 000 000 euroa
Lähde MTT, MMM, Valtion talousarvio 2008.

Kommentoi 49 kommenttia