Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Euroviisut järjestetään ensi kuussa Bakussa, Azerbaidzhanissa. Maa ja sen ihmiset ovat tuttuja, sillä olen töiden puitteissa vieraillut siellä usein. Vastaan Euroopan parlamentissa Azerbaidzhanin ja EU:n assosiaatiosopimusneuvottelujen seuraamisesta.Olen nähnyt, kuinka suuri ja merkittävä asia Eurovision laulukilpailujen järjestäminen vasta 20 vuotta sitten itsenäisyytensä takaisin saaneelle...
Viranomaiset ovat yleensä aina askeleen rikollisten perässä. Kilpajuoksu lienee ikuista. Kyseessä ovat usein meidän veronmaksajien rahat. Siksi periksi ei saa antaa, vaikka taistelu tuntuu välillä toivottomalta.Euroopan parlamentti perusti erikoisvaliokunnan, rötösvaliokunnan, joka tutkii järjestäytynyttä rikollisuutta, lahjontaa ja rahanpesua. Olen valiokunnan ainoa suomalainen, varajäsen....
Monenlaisten pintakohujen keskellä vähälle huomiolle on jäänyt kaikessa hiljaisuudessa suhmuroitu risteilyohjusten hankinta Yhdysvalloista. Hankintaahan puuhattiin kymmenkunta vuotta niin, että useimmat uskoivat asian jo hautautuneen.Nyt kuitenkin äkkiä kävi ilmi, että on tehty noin 200 miljoonaa euroa maksava kauppa, jolla hankitaan Yhdysvalloista yli 350 km kantavia risteilyohjuksia Hornetien...
Venäjän presidentinvaalien jälkeen on entistäkin tärkeämpää, että Suomella on hyvät kahdenväliset suhteet naapuriinsa. Se on suomalaisten etu. Suomen ei pidä heittäytyä sen harhakuvan varaan, että asiat hoituisivat parhaalla mahdollisella tavalla EU:n yhteisellä ulkopolitiikalla.Tasavallan presidentti Sauli Niinistö aloitti aivan oikein ja fiksusti, kun hän onnitteli Vladimir Putinia...
Vierailin Washingtonissa Euroopan parlamentin liberaali- ja keskustaryhmän puheenjohtajiston kanssa alkuviikosta. Tapasimme Yhdysvaltain kongressin edustajia ja talousasiantuntijoita. Yksi puhutuimpia aiheita oli väärentämisen vastainen sopimus, Acta.Kuulimme yllättäviä tietoja. Yhdysvaltain kongressin Actasta vastaava senaattori, ulkomaankauppavaliokunnan puheenjohtaja Ron Wyden kertoi...
Suomalaiseen päätöksentekoon on pesiytynyt ikävä "me päättäjät tiedämme paremmin"-tauti. Kataisen hallituksen ajamassa kuntauudistuksessa se näyttäytyy ylhäältä alas ulottuvana sanelupolitiikkana.Kiristys, uhkailu ja lahjonta ovat perinteisiä lastenkasvatustapoja, mutta poliittiseen päätöksentekoon ne eivät kuulu. Kaiken huippu oli kokoomusministerin lähes kiristykseltä kuulostava lausahdus...
Olin viime viikonloppuna Euroopan liberaalien ja keskustaryhmän johtajiston kokouksessa Ateenassa. Tapasimme kahden päivän aikana talouden asiantuntijoita, poliitikkoja ja yliopiston professoreita.Kreikan talous on paljon huonommassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten, kun kriisi puhkesi. Kreikan rahat ovat lopussa. Tänään julkaistu virallinen tilasto kertoo, että työttömien määrä nousi...
Äänestän sunnuntaina Sauli Niinistöä tasavallan presidentiksi. Myös kuusi vuotta sitten ehdokkaani toisella kierroksella oli Niinistö.Tunnen sekä Niinistön että Pekka Haaviston. Pidän molemmista ja arvostan heitä, vaikka kaikista asioista en heidän kanssaan olekaan samaa mieltä. Heillä on paljon hyviä ominaisuuksia.Vaaka Niinistön eduksi kallistuu erityisesti kokemuksen ja turvallisuuden vuoksi....
EU-johtajat kokoontuvat jälleen kerran huippukokoukseen Brysseliin. Jälleen ratkotaan talouskriisiä. Moni puhuu taas ratkaisevasta kokouksesta. Samaan aikaan Belgia on yleislakon kourissa ja Bryssel lamassa. EU-johtajat saavat maistaa omaa lääkettään, talouskurin nurjaa puolta. Kasvu hiipuu ja työpaikat katoavat. Euroopassa on 23 miljoonaa työtöntä.Otetaanpa huippukokouksen tuloksia odotellessa...
EU:ssa ajetaan läpi mahdottomalla kiireellä uutta taloussopimusta, jonka virallinen nimi kalskahtaa komealta: "Sopimus vakaudesta, koordinaatiosta ja hallinnosta."Suomen hallitus on asiassa tuuliajolla. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mielestä sopimus on parhaimmassakin tapauksessa tarpeeton ja pahimmassa tapauksessa vahingollinen, ja Suomen olisi perusteltua vastustaa koko sopimusta ja ainakin...
EU:n velkakriisi on kääntynyt suurten jäsenmaiden vallankaappausyritykseksi. Saksa ja Ranska panevat muut tekemään suurille euromaille suotuisia sopimuksia, olipa kyse sitten asekaupoista tai koko EU:n tulevaisuudesta.Eläkkeitä ja palkkoja leikataan, mutta armeija ei säästele. Saksa vaatii valtavien säästötalkoiden kanssa kamppailevaa Kreikkaa tekemään säästöjä niin terveys- kuin...
Presidentinvaaleihin on yllättävän vähän aikaa, kolmisen viikkoa. Vaalitaistelun pitäisi kai nyt olla kiivaimmillaan. Ehdokkaat kiertävät maata ja osallistuvat tv- ja radiotentteihin, joita pursuaa joka tuutista. Kyllästymisen vaara on ilmeinen ja ehdokkaiden on vaikea keksiä uutta sanomista.Kaikki temput on tehty. On ollut suorastaan häkellyttävää seurata, miten Paavo Lipponen antaa...
Euromaat valmistelevat kovalla kiireellä uutta taloussopimusta, johon myös Suomen pitää kohta ottaa kantaa. Suomen eduskunta aikoo lomailla kuusi viikkoa eli helmikuun alkuun asti. Arvelen, että aikatauluun tulee muutos tai sitten eduskunta luottaa suuren valiokunnan valmisteluun.Euroopan parlamentti antaa asiasta lausunnon jo tammikuun istunnossa. Itse menen valiokunnan kokoukseen heti...
EU:n huippukokous päättyi jälleen sekavissa tunnelmissa. Tulkinnat päätöksistä vaihtelevat. Luovuttiinko sijoittajavastuusta vai ei? Entä mihin unohtui avoimuus?Kaikessa julkisen rahan käytössä tulee olla julkinen tilivelvollisuus, julkinen tarkastus ja läpinäkyvyys. EU:n kriisirahaston toiminta ei voi olla mikään poikkeus. Siinäkin on noudatettava avoimuutta.Avoimuus ja valvonta ovat sitä...
Anneli Jäätteenmäki
Helsinki
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?